|
|
ARKKITEHTUURITOIMISTO ARKTES OY
ARKKITEHTUURITOIMISTO ARKTES OY
VAPAA-AJANKESKUKSIA JA MATKAILURAKENTAMISTA
Arktes Oy on 1983 perustettu arkkitehtuuritoimisto, jolla on
toimipisteet Oulussa ja Helsingissä. Toimiston
tärkeimpiä suunnittelukohteita ovat olleet
vapaa-aikakeskukset, vesipuistot, uimahallit, hotellit, kylpylät
ja kuntoutuslaitokset sekä liikuntakeskukset.
Suunnittelukohteita on ollut Suomen lisäksi useissa muissa Euroopan maissa.
Arktes Oy on ollut uran uurtajana mm. kylpylöiden ja uimahallien rakennuttamisessa Suomeen.
Suomen ensimmäinen subtrooppinen vesipuisto, Oulun Eden, oli
toimistomme ideoima ja käynnistämä. Tämän
pilottiprojektin jälkeen olemme suunnitelleet kymmeniä
matkailu- ja vapaa-ajnkohteita.. Usein tehtävä on
käynnistynyt hankkeen ideoinnista ja jatkunut rakennusten
suunnitteluun saakka.
Suunnittelukilpailuissa toimistoomme on tullut mm.
Örnsköldsvikin Familjebadet´in Build and Design
kilpailun voitto sekä viimeisimpänä Kalajoen
Hiekkasärkkien kansainvälisen suunnittelukilpailun voitto
vuonna 2004.
Arktes Oy:n työntekijöistä suurin osa on ollut toimiston palveluksessa yli 10
vuotta. Tänä aikana mitä moninaisimmat kohteet eri
ympäristöissä ja kulttuureissa ovat antaneet kokemusta
ja näkemystä sekä runsaasti ammattitaitoa tartuttaessa
uusiin haasteellisiin tehtäviin.
|